Ei ole taas vähään aikaan tullut kirjoitettua. Vaikka toisaalta olisi ollut kirjoitettavaakin. Noh mutta..
En asu enää kotona koko aikaa. Pääsin koulun asuntolaan asumaan ja se on jo helpottanut minun ja äitini välejä. Viimeisin kirjoitukseni on 10.5 jolloin aloin seurustelemaan...Se ei kestänyt niin pitkään kuin olisin toivonut. Suhde kesti 3 viikkoa. Sekavaa se oli, kun yritti tehdä kaikkensa auttaakseen toista, mutta lopulta toinen kieltäytyi avusta kokonaan.
Ne 3 viikkoa yritin koko ajan kehittyä. Että kelpaisin. Edistyinkin jopa. Yritin olla rohkeampi. Erotessamme kuitenkin kaikki se minkä päälle oli rakentanut mureni. Menetin kaiken. Ja vasta äskettäin minulla oli ollut kaikki.
Ulkoisesti näytti siltä, että jaksoin hyvin. Mutta oikeasti olin aivan hukassa. Olimme poikaystäväni kanssa tehneet sopimuksen ettei kumpikaan satuta itseään. Mutta kaiken päättyessä, se ei ollut enää tarpeeksi pitävä sopimus suojaamaan pahimmalta, omalta itseltään. Käänsin kaiken tuskan itseeni, enkä voi sanoa jäljen olleen kaunista. Rankaisin itseäni. Kaikki se viha itseäni kohtaan.
Minulla ei ollut enää sitä jotain minkä vuoksi elää, minkä vuoksi nousta joka aamu ja jaksaa edes yrittää. Olin oikeasti aivan eksyksissä. En tiennyt mitä tekisin. En välittänyt mistään. Halusin, että minuun sattuisi. Aloin tietoisesti hakeutumaan tilanteisiin mistä minuun sattuisi.Näin jälkeenpäin tajuan, että poikaystäväni vei minulta yhden asian. Ja se oli itseni kunnioitus. Sitä minulla ei ollut enää.
Netissä minulle alkoi juttelemaan minulle aivan tuntematon jätkä, joka kertoi olevansa minua pari vuotta vanhempi. (myöhemmin hän osottautui hieman enemmän vanhemmaksi). Puhuin hänen kanssaan, sillä olin yksinäinen ja en jaksanut välittää mistään. Löysin hänestä joitakin piirteitä mitkä vastasivat entiseen poikaystävääni, mutta positiivisia ne eivät valitettavasti olleet. Aloin kai jotenkin kiintyä tuohon ihmiseen, sillä aloin miellyttämään häntä ja suostuin moniin asioihin.
Alunperin jatkoin puhumista tuon ihmisen kanssa, koska jossain mieleni sopukassa toivoin hänen satuttavan minua. Tällä hetkellä kuitenkin seurustelen tuon ihmisen kanssa ja olen onnellisempi kuin pitkään aikaan. Olemme olleet yhdessä reilu kaksi kuukautta ja sinä aikana masentuneisuuteni on ollut vähäistä. Välillä jos olemme joutuneet keskustelemaan jostakin ikävästä niin silloin olen joutunut taas kokemaan millainen se huono olo on. Mutta muuten olen paljon onnellisempi. Teen kaikkeni, että tämä kestää sillä tämä on ainut mitä minulla on. Jos tämä päättyy edes halua tietää mitä minulle käy. Pysyn pinnalla nyt enkä halua enää alas.
