selkeytyvätköhän asiat koskaan..?

Kumpa vain voisinkin olla puhumatta, sanomatta sanaakaan.
Silloin kaikkea ei voitaisi aina kääntää minua vastaan, ymmärtää väärin.
Mutta jos en puhuisi niin siitäkin seuraisi huonoa.
Teen miten tahansa kaikki on aina väärin ja saan kärsiä.

Äiti syyllistää minua joka asiasta. Hän ei luota minuun yhtään, luulee koko ajan, että valehtelen ihan normaaleistakin asioista. Ja perustelu tälle uskolle on se, että minulla on tapana tehdä niin. Minua pidetään ongelmanuorena ja kohdella sen mukaisesti. Olen saanut kuulla, että, koska en pysty mihinkään niin tulevaisuuteni on ojan pohjalla. Etten ikinä tule onnistumaan missään. On kuulemma ihan sama, että kuulunko tähän "perheeseenkään" enää.

Mitä oikeasti on tapahtunut-----
-Koko peruskoulun kestänyt koulukiusaaminen
-Vanhemmat eronneet olessani 3v.
-Kotona paha olla
--> vakava masennus ja syömishäiriö (kestänyt nyt 3 vuotta)
-minusta on tullut hiljainen ja hyvin varovainen
-vihaan itseäni
-pelkään monia asioita,tulevaisuutta
-viiltely ja itsemurha ajatukset
-en jaksa tehdä mitään (inhoan itseäni sen takia)
-en uskalla tehdä mitään koska pelkään tekeväni väärin
----todella paljon kaikkea...
Ja kotona suhtautuminen
-->
-laiska
-ongelmanuori
-minuun ei luoteta (en ole tehnyt mitään ö_ö)
-minut on meinattu monta kertaa heittää kotoa
-----ja minun kuuluisi saada läheisten tukea, että jaksaisin :'cc

Minun oletetaan koko ajan valehtelevan menoistani yms.
Että jos sanon meneväni kaverini synttäreille nii minun oletetaan lähtevän juomaan johonkin.....
En ole tehnyt mitään mikä antaisi äidille aihetta ajatella niin...hän uskoo niin, koska olen sen ikäinen.

Muistan, kun minulle uskoteltiin, että avun hakeminen tähän kaikkeen auttaisi...
Oikeasti kaikki on vain pahentunut sen takia.
Kun on tullut julki, että minulla on jonkinlainen "ongelma" ,niinkuin äiti sanoo, niin minua vain syyllistetään siitä ja muuta. Äiti pakottaa minut käymään keskustelemassa "ongelmistani" ja sitten hän valittaa kuinka paljon vaivaa siitä on ja sinne vieminen ja pois hakeminen maksaa.......

En ole ikinä vaatinut mitään....olisin vain halunnut hyvän elämän.....ja mahdollisimman vähän tuskaa...

Do you feel?

Tänään on ollut aivan normaali päivä, mutta olen ollut oudon alakuloinen.
Minua oikeastaan ei masenna tai mitään. Tuntuu ihan normaalilta. Mutta en vain jaksa tehdä mitään. Olen jähmettynyt kokonaan. Minulla on tietyt rutiinit mitkä toistuvat joka päivä väistämättä, mutta tänään..ö.ö Päästyäni koulusta en ole puhunut kavereilleni kuten tavallista. Kello on 23 ja ihmiset huolestuvat,alkavat kyselemään. Osalla ihmisistä menee hyvin, en haluaisi latistaa heidän iloaan. Osalla menee huonosti, heille tahtoisin puhua, mutten voi sillä heillä itsellään on nyt niin paljon kaikkea.

Tuijotan seinää mitään näkemättömin silmin.
Makaan lattialla kattoon vilkaisten.
Katson tietokoneen ruutua ja sanat muuttuvat sekoittuvat hiljalleen epämääräisiksi.
Oloni on jähmeä, mieli jäätyneenä paikalleen.
En tiedä mitä tehdä..voin vain odottaa huomiseen......

feelings...

Miltä tuntuu, kun et pysty enää liikkumaan..

Tunnet kuinka elämä virtaa sormiasi pitkin pois.

Kylmyys valtaa sinut, se iskee niin syvälle.

Mieli jähmettyy, olet kauan toivonut etteivät

tunteet voisi satuttaa sinua enää....

Tuijotat lasisin silmin kaukaisuuteen, näet mielesi läpi.

Vajoat siihen kunnes pimeä nielaisee sinut.

Ei enää tuskaa,

ei anteeksiantamattomia virheitä....

Mutta ei kuitenkaan myöskään ainuttakaan muuta ihmistä....

Mikään ei voi satuttaa sinua enää....

Muttei myöskään välittää....

 

 

 

 



Veronica

Tahdoin pois täältä,
kerroin sen sumein silmin öiselle taivaalle.
En jaksaisi enää kauaa,
hengittäminen muuttui lähes mahdottomaksi.
Toivoin pelastusta,
tiesin etten koskaan saisi sitä.
 

Päivät kuluvat hitaasti. Toisaalta, kun katsoo taakseen tuntuu päiviä olevan kuitenkin suuri määrä takana. Päivästä toiseen olotila sekä ympäristö ovat....sekavia,....vain sekavia.
Minua harmittaa se, kun ystävilläni menee huonosti. En tahtoisi heidän joutuvan kokemaan pahaa.

Eräs ystäväni, kutsuttaisiinko häntä vaikka Veronicaksi, hän on hyvin väsynyt elämään ja haluaisi päästää kokonaan irti. En tiedä hänen elämästään juuri mitään sillä hän ei halua puhua paljoa siitä. Tiedän kuitenkin sen ettei hänellä mene kovin hyvin. Olen tuntenut Veronican noin 3 kuukautta, eli melko vähän aikaa. Veronica on jo monta kertaa meinannut luovuttaa. Olen monet yöt itkenyt ja yrittänyt keskustella hänen kanssaan, saada hänet jatkamaan vielä vähän pidemmälle. Tähän mennessä hän ei ole vielä ikinä toteuttanut suunnitelmaansa vaikka pienestä on ollut kiinni. Olen iloinen, kun hän joinakin päivinä pystyy sanomaan kaiken olevan kunnossa ja hänen voivan hyvin. Mutta elämän pienimmätkin heilahdukset voivat heittää hänet reunan yli.Viimeisin kerta oli 2 päivää sitten. Nyt taas kaikki näyttää paremmanlta....mutta tiedän ettei se kestä kauaa.
Olen niin surullinen, kun tiedän sen etten pysty häntä ikuisesti pitämään hengissä. Jossain vaiheessa hänen loppunsa tulee, ja se tulee aivan liian pian ;__;

kaikki menisi paremmaksi

Viime päivät ovat olleet toisaalta onnistuneita ja menneet ihan hyvin.
Keskiviikkona pidin vapaa päivän, mutta silti tuli syötyä liikaa ja liikuttua liian vähän.
Torstaina kuitenkin meni paremmin 8))
Torstaina en syönyt muuta kuin yhden mandariinin klo 8 illalla ja join päivän aikana yhden pienen kahvikupillisen kahvia ja join myös 1,5l coka cola zeroa.  C:
Se on ihanaa, kun on jotain menoa niin ei ehdi syömään <:
Eilisessä harmittaa se, että söin patongin puolikkaan, mutta muuten ei tullut syötyä mitään muuta missä olisi olllut kaloreita.
Lisäksi olen molempien päivien aikana liikkunutkin, kun on pitänyt kävellä paikasta toiseen ja muuta.
Toivottavasti kaikki alkaisi menemään hyvin (:

Tänään olen syönyt
-kinkkuvoileivän 150kcal (harmittaa, kun se oli turha)
-mandariinin 45kcal
-2 kuppia teetä 50kcal
Yhteensä: 245kcal
Jos käyn tunnin lenkillä kulutan tuon kaiken <: