Lopetan tämän blogin pitämisen!!!

En kirjoittele enää tähän blogiin.Tahdon parantua.En jaksa enää ainasta pelkoa lihomisesta.Tahdon unohtaa ajatukset siitä kuinka koko ajan yritän laihtua.
Lupasin ihmiselle ketä eniten maailmassa rakastan,että parannun.
Lupasin hänelle hakeutua hoitoon ja yrittää saada normaali elämä takaisin.
Teen sen hänen vuokseen,parannun.
En ikinä onnistunut tavoitteissani.Epäonnistuin taas.
Tärkeintä on kuitenkin,että onnistuin jossakin.Onnistuin kertomaan ihanimmalle ihmiselle tunteistani. Se ei ole enää salaisuus,joka on ikuisesti mielessäni.Haluan myös kaikki muut tukahdutetut tunteet ja salaisuudet itsestäni pois.
Toivon,etten ikinä enää joudu tälle loputtomalle synkälle tielle,joka johtaa kuolemaan.En voi ikinä olla varma etten eksy uudestaan,mutta ainakin yritän aina pysyä terveellisellä tiellä,koska lupasin rakkaalleni niin <33333

Osa minussa tahtoo parantua

Aijon paljastaa sille ihanalle ihmiselle,että rakastan häntä. Olen nyt päättänyt asian,mutta nyt toisaalta pelottaa.Olenhan vain tälläinen mitätön. Haluaisin vain edes hieman onnea elmääni.

Yritän myös myöntää itselleni sen,että olen sairas. Minulla on syömishäiriö....
En pysty kuitenkaan aina uskomaan tuohon sillä olenhan minä ihan terve ja laihduttaminenkin ihan hyvää on vain tuonut....
Aina,kun haluan parantua ja päätän syödä saatan osittain onnistua siinä. Pystyn syömään ihan melein normaalisti ainakin ulkopuolisen silmissä,mutta sisäisesti yritän koko ajan itkien saada itseäni lopettamaan. Se on se ääni päässäni. Se on myös osa minussa sitä epävarmaa ja rikkinäistä persoonaa,joka on pääasissa ollut koko minäni jo hyvin pitkään.

Yritän mennä huomenna puhumaan kuraattorille koulussa vaikka nyt onkin kauhea ahdistus jos joudun lihomaan. Ehkä sittenkin kuolen henkisesti tähän tunteeseen.

Siivoamaan --->

Minä todella haluan laihtua.Yritän nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja menen siivoamaan vaikka kohta pitäisi mennä jo nukkumaan.Harmittaa,kun huomenna on todella tärkeä koe josta haluan hyvän numeron,mutta en millään jaksa lukea ja sivujakin sellainen noin 100.

Tämä päivä yhtä sekavaa myrskyä.

Olen aivan ymmälläni ja häkeltynyt.Maailma on kääntynyt joltakin osin päälaelleen.
Pari päivää sitten kukaan ei tiennyt viiltelemisestäni ja nyt siitä tietävät lähes kaikki. Jos en olisi mennyt viiltämään niin syvältä en olisi jäänyt kiinni. Koulussa yksi poika huomasi jälkeni.Minulla oli pitkähihainen,mutta jäljet näkyivät hieman aina välillä. No se poika vaan alkoi huutamaan täysiä koulun käytävällä,että minä viiltelen. Onneksi pääsin äkkiä pois ja minulla oli eri tunti kuin hänellä. Moni muu oppilas kyseli minulta sen jälkeen viiltelenkö ja kielsin asian. Paras ystävänikin väitti kaikille etten viiltele,mutta heti muiden lähdettyä pois hän käski minua lopettaa ja mennä vaikka kuraattorille puhumaan. Hän yritti saada minut lupaamaan meneväni kuraattorille,mutta sanoin vain ehkä. Toinen paras kaverinikin huomasi sen ja hän nosti kamalan menetelin myös. Kotiin tullessani äiti tuli puhumaan minulle ja sanoi ettei halua,että satutan itseäni ja voin aina kertoa jos on paha olla. Hän myös kysyi johtuuko viiltely pahasta olosta vai siitä,että muutkin tekevät niin.En vastannut siihen mitään ja hän kysyi haluanko puhua siitä ja pudistin vain päätäni.

Minä halusin pitää kaikki erossa ongelmistani. En halunnut huolestuttaa ketään. En halunnut ihmisten joutuvan kestämään huolta minusta. Tarkoitukseni oli vain antaa muille huoleton elämä ja nyt taisin vain pahentaa asiaa.

Milloin kuuluu päästää irti?

Olen monesti miettinyt,että jos päästäisin irti toivottomasta rakkaudestani.En ole ikinä pitänyt kenestäkään näin paljon,mutta en myöskään näe häntä enää ikinä.Tunsin hänet vain 2 vuotta enkä ikinä sanonut sanaakaan.Voisin yrittää siirtyä eteenpäin,mutta toisaalta pelottaa,koska silloin joutuisin vetämään elämältäni pohjan ja syyn miksi elän.Kuka hullu vie kituvalta ihmiseltä,joka on valmiina tappamaan itsensä minä hetkenä hyvänsö hänen syynsä elää,minä itse tietysti.Maailma meidät kyllä ensin erotti,mutta jos yritä unohtaa ja päästää irti tuhoan ne kaikki iloiset,mutta toisaalta niin haikean surulliset toiveet sekä muistot.En taida kuitenkaan pystyä siihen ;_;