Minulla on ollut henkisesti jo aika kauan paha olla.Kaiken tekeminen on tuntunut välillä lähes mahdottomalta vaikka ei olisi tehnyt juuri mitään eivätkä asiat ole jaksaneet oikein kiinnostaa kunten ennen. Ahdistus painanut joka ikinen hetki ja ihmisten kannssa oleminen on ollut liian vaikeaa.Olisi tehnyt vain mieli valvoa ja saattaa ajatukset pois kaikesta ja aamulla taas ei olisi halunnut herätä.Aina oli liikaa aikaa jäädä miettimään kaikkea pahaa.Nousin aamulla vain päästäkseni kouluun, jotta sain itselleni tekemistä ja tapasin eräitä ihmisiä,mutta sekin alkoi ottaa koville;ahdistus omasta ulkonäöstä sekä kelpaavuudesta muille.Se oli täydellisyyden tavoittelua hinnalla millä hyvänsä,toisten miellyttämistä sekä kyynelten pidättelyä ilkeiden kommenttien tai katseiden jälkeen.Kulkiessani ohi jonkun nauraessa tai kuiskiessa jotain,silloin tarkoitettiin minua.Asiat seurasivat toisiaan ja pian elin toisia varten kuten ennenkin lähes vailla omaa tahtoa vaikka olihan minulla pienet särkyneet tahtoni palaset.Aloitin uuden lukuvuoden uudessa koulussa itsetunto lähes täydessä parempana kuin koskaan ennen mutta jo kuukauden kuluttua putosin lähes ylös pääsemättömään kuoppaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti