Hei ihmiset! :3
Pahoittelen etten ole kirjoittanut IKUISUUKSIIN mitään. Elämässäni on näiden poissa olleiden kuukausien aikana tapahtunut ylä- ja alamäkiä.
Joudun käymään kerran viikossa psykologilla....Asia aivan oikeasti ahdistaa minua. Joudun nyt koko ajan stressaamaan todella monista asioista ja psykologilla käynti on yksi asia mitä joudun koko ajan miettimään ;__; Olen väsynyt siihen, että on koko ajan kauhea stressi kaikesta.... ;(
Minä olen kyllästynyt siihen, kun kotona äiti huutaa koko ajan. Teen mitä tahansa saan aina huudon. Lisäksi äitini murskaa unelmani ja lopulta minut kokonaan.....
Haluan pois kotoa. Tahdon, muuttaa pois hetki sen ollessa mahdollista eli vuoden kuluttua. En kuitenkaan ole varma jaksanko kestää niin pitkään...en takaa jaksavani.
Alakuloisuus painaa mieltäni kuin harmaa sumu.
Niin raskas ja painostava.
Sen laskeutuessa ylle joudut vangiksi.
Ajatukset suljetaan häkkiin ja silmät peitetään harsolla.
Tunnet vain kuinka näkymättömät kahleet hiertävät ranteitasi.
Et näe niitä, mutta tunnet silti niiden painon.
Niiden karhea pinta ohutta ihoasi vasten.
Tahdot huutaa, jotta tunne loppuisi.
Ääni jää kuitenkin vain pääsi sisälle.
Voit aivan rauhassa huutaa,kiljua,riuhtoa itseäsi ympäriinsä tai vain maata hiljaa maassa.
Todellisuudessa et liiku mihinkään.
Olet vain mielesi vanki.
Voit yrittää katsoa todellisuutta lasittuneiden silmien läpi, mutta pian et näe mitään.
Kyyneleet huuhtovat muiston pois.
Sen raskas tunne haihtuu hiljalleen.
Tuska kyyneleen muodossa valuu hiljalleen poskeasi alas ja tippuu.
Tunne ei kuitenkaan katoa kokonaan vaan se siirtyy sydämeesi.
Et pääse niistä ikinä eroon....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti