Veronica

Tahdoin pois täältä,
kerroin sen sumein silmin öiselle taivaalle.
En jaksaisi enää kauaa,
hengittäminen muuttui lähes mahdottomaksi.
Toivoin pelastusta,
tiesin etten koskaan saisi sitä.
 

Päivät kuluvat hitaasti. Toisaalta, kun katsoo taakseen tuntuu päiviä olevan kuitenkin suuri määrä takana. Päivästä toiseen olotila sekä ympäristö ovat....sekavia,....vain sekavia.
Minua harmittaa se, kun ystävilläni menee huonosti. En tahtoisi heidän joutuvan kokemaan pahaa.

Eräs ystäväni, kutsuttaisiinko häntä vaikka Veronicaksi, hän on hyvin väsynyt elämään ja haluaisi päästää kokonaan irti. En tiedä hänen elämästään juuri mitään sillä hän ei halua puhua paljoa siitä. Tiedän kuitenkin sen ettei hänellä mene kovin hyvin. Olen tuntenut Veronican noin 3 kuukautta, eli melko vähän aikaa. Veronica on jo monta kertaa meinannut luovuttaa. Olen monet yöt itkenyt ja yrittänyt keskustella hänen kanssaan, saada hänet jatkamaan vielä vähän pidemmälle. Tähän mennessä hän ei ole vielä ikinä toteuttanut suunnitelmaansa vaikka pienestä on ollut kiinni. Olen iloinen, kun hän joinakin päivinä pystyy sanomaan kaiken olevan kunnossa ja hänen voivan hyvin. Mutta elämän pienimmätkin heilahdukset voivat heittää hänet reunan yli.Viimeisin kerta oli 2 päivää sitten. Nyt taas kaikki näyttää paremmanlta....mutta tiedän ettei se kestä kauaa.
Olen niin surullinen, kun tiedän sen etten pysty häntä ikuisesti pitämään hengissä. Jossain vaiheessa hänen loppunsa tulee, ja se tulee aivan liian pian ;__;