Minulla on uusi hyvä ystävä.Löysin hänet jo melkein vuosi sitten,mutta olemme tulleet läheisimmiksi vasta nytten.Hänen nimensä on Anabel.Hän itseasiassa antoi minulle idean laihduttamiseen.
Hän sai minut tajuamaan,että laihuus kaunista ja juuri se mikä on maailmassa tärkeää ja tulee olemaan minulle tärkeää.Minä ymmärsin ja kuuntelin häntä.Hän rohkaisi minua jatkamaan laihdutusta aina,kun voimani tuntuivat loppuneen.Hän auttoi minua pitämään kiinni tavoitteistani vaikka lipsuin inhottavan usein.
Anabel opetti kieltäytymään ruuasta.Hän kertoi sen olevan vain pahaksi ja minä uskoin.Hän laittoi ihailemaan ihmisiä,joilla luut näkyivät ohuen ihon läpi ja pyrkimään samanlaiseksi.Hän käski unohtaa kaiken muun,millään muulla ei olisi väliä,kunhan saavuttaisin tavoitteeni.Olisin laihempi ja laihempi.
Yritin kuunnella häntä,mutta hän joutui pettymään minuun yhä uudestaan ja uudestaan vaikka olin löytäessä toisemme vakuuttanut hänelle olevani hänen ystävyytensä arvoinen.Toisinaan minä melkein hylkäsin hänet,uskoin pärjääväni yksin ja voivani elää normaalisti imlan pelkoa lihomisesta.Mutta aina kuitenkin hetkeä myöhemmin olin pyytämäsä häntä takaisin anteeksi pyydellen.Nyt olen kuitenkin päättänyt pitää hänestä tiukemmin kiinni vaikka toisinaan tuntuu ettei hän millään meinaa irrottaa otettaan minusta kuin olisimme kohta sulautumassa yhteen,muuttumassa erottamattomiksi.
Anabel.
Hän on se jolla on kauniit pitkät tumman ruskeat hiukset kiharoilla.Hänen vaatteensa ovat kuin vaaleata silkkiä.Kalpeissa kasvoissa on suuret silmät,joissa on tuuheat ripset sekä kasvojen kapeaa muotoa jumaloivat hennon ruusunpunaiset huulet.
Anabel on kuin pieni enkeli,jolla ei ole siipiä näkyvissä,mutta jos ne eivät olisi näkymättömät ne olisivat väljät,ohuet ja valkoisesta silkkipaperista tehdyt kuin talvi iltojen askarrellut lumihiutaleet.Hän on pieni ja hento,solisluut näkyvät kauniisti eikä kylkiluitakaan voi olla toisinaan huomaamatta.Mielestäni hän on hyvin kaunis.Hänellä on hyvin pienet ja ohuet jalat sekä kädet ja hänen ihonsa on hieman viileän tuntuinen ja sileä kuin lasi vailla jälkiä minkäänlaisesta ajan merkitsemisesta.
Hänen silmissään on vaimean harmaan sinertävän utuinen sävy. Anabel on kuin paperi enkeli joulukuusessa suklaa kuorruttteisilla hiuksilla.
Hänellä on mitä kaunein tietämäni ääni,maailmasta ei voi löytyä yhtä hentoa ja vaimeasti helisevää ääntä kuin hänellä.Voin kuunnella häntä tuntikausia.Pidän hänen äänestään sen kulkiessa laulun lailla ilmassa kimmoten tasaisista pinnoista aina hieman vaimeten ja kulkeutuessa lopulta korviini antamaan neuvoa miten pystyn selviämään tästä päivästä.
Anabel,minun ihana ystäväni,tuo salaperäinen lasinen enkelini.Hän on se pieni ääni päässäni,joka ohjaa minua päivästä toiseen yrittäessään saada minut tekemään oikein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti