Kesä on kohta taas ohi

Koulu alkaa taas pian.Paineet sen mukana lisääntyvät moninkertaisiksi.
Olen aina halunnut olla hyvä koulussa,saada paljon ystäviä ja tavata heitä koulun jälkeen.Jäin kuitenkin ilman ystäviä ja täydellistä koulu menestystä.Olin koko viime vuoden niin masentunut,että numeroni putosivat.Olen aina yrittänyt olla hyvä koulussa vaikka kouluun liittyvätkin varmaan pahimmat muistoni.Koulusta alkavat muistot,jotka murentavat minut täysin.Ala-aste ilman ystäviä,toiset haukkuivat ja pilkkasivat,toiset nauroivat ja hyljeksivät,toiset jahtasivat ja hakkasivat,toiset kuristivat kerrankin.Mutta opettajat eivät välittäneet,he eivät nähneet ja sulkivat tuskan sisälleni sanoin:Älä välitä,eivät he sitä tarkoita.Entä nyt,kun sanat,jotka tarkoitettiin lohduttaviksi rikkoutuvatkin ja yli 7 vuoden tuska pyrkii esiin,repii minut palasiksi.Tuo tuska,unohtamattomien asioiden kipu sumentaa mielen,laskee sen päälle ikuisen sysimustan pilven,se halvaannuttaa koko kehon,tekee hengittämisen vaikeaksi ja sydämmen raskaaksi.En tiedä onko minulla ikinä ollut tosi ystäviä tai edes jotakuta kelle puhua.

Onhan minulla nyt tavallaan 3 parasta ystävää,mutta kenellekään en uskalla puhua olostani ja välillä ihmettelen miksi he edes ovat vierelläni.Rakkaus tietäni on välillä hieman valaissut,mutta myös hitaasti syössyt tuhoon.

Minulla on ollut nykyään välillä hetkiä,jolloin olen ajatellut haluavani apua.Olen ajatellut,että sitten kun koulu taas pian alkaa niin menen kuraattorille puhumaan ja tiedän,että saisin vain lähetteen psykologille ja lääkäriin.En halua sitä,mutta välillä pelottavalla tavalla haluan.En kuitenkaan saisi laihduttaa ja minulla on vielä tuhat kiloa liikaa.Eikä minulla ole juuri nyt minkäänlaista itsehillintää.    

En kuitenkaan halua ihmisten tulevan elämääni,
olen aivan liian rikki ja hajalla,en enää korjattavissa.